torstai 29. elokuuta 2013

12+3

  Meidän kotona saatiin iloisia uutisia melkein kaksi kuukautta sitten Hollannin reissun jälkeen, sillä tein raskaustestin johon ilmestyikin kaksi selvää viivaa, eli testi oli positiivinen. Täällä odotellaan siis perheenlisäystä tulevaksi kevääksi :)

  Täällä blogin puolella on myös tämän takia tullut vietettyä hiljaiseloa sillä mielessä on pyörinyt lähinnä kaikennäköistä raskauteen liittyvää tai ihan perus arjen meiningit niin ideat ovat olleet postauksien kanssa hieman hukassa. Nyt uskallankin kertoa asiasta tälläkin puolella kun ensimmäinen kolmannes on ohi ja keskenmenon riski pienentynyt huomattavasti.

  Meillä oli tänään toinen neuvolakäynti johon sisältyi lääkärintarkastus. Kyllä lääkäri yritti sydämen sykkeen saada kuuluviin, mutta ei sitä löytynyt  joten onneksi meillä oli sen jälkeen oli nt-ultra (sain ultrassa kuulla, että minulla on kallistunut kohtu niin ei varmaan sen takia sykettä löytynyt dopplerilla). Siellä se pirpana vaan nukkui ultrauksen ajan ja pääsimmekin joka tapauksessa näkemään sydämen sykkeen. Sikiö vastasi viikkoja ja kaikki on niinkuin pitääkin tässä vaiheessa. Niskaturvotusta on vain 1,3mm ja meidän pirpanalla on pituutta 5,8cm.

Siellä se pikkuinen köllöttelee :) 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti