tiistai 22. lokakuuta 2013

Sairastellen

  Tässä syksyn mittaan yks sun toinen on sairastellut tai ollut vähintään flunssassa ja onkin tullut pohdittua iskeekö tämä aalto tällä kertaa kohdalle. No aika pitkään siinä meni, mutta nyt se on täällä. Nenä vuotaa tai on tukossa koko ajan, päätä tahtoo särkeä aina välillä, väsyttää ja on vetämätön olo. Tällainen olo alkoi pukkaamaan päälle jo eilen töissä ollessa ja veikkailinkin, että tänään saa maata sängyn/sohvan pohjalla koko päivän ja ottaa ihan rauhassa. Onneksi minulla onkin tänään ollut vapaa päivä niin on voinut ottaa rauhallisemmin, sillä minulle on huomenna iltavuoro jonka vuoksi en jaksaisi saikkuakaan hankkia sillä torstai ja perjantai on taas vapaata.
kuva: weheartit

Päivällä kunto laski hieman lisää, mutta tunnin parin unet tekivät terää ja olo on ollut parempi. Eiköhän huomenna ole sen verran normaalissa kunnossa, että työpäivä menee normaalisti.

  Vielä pitää lääkitä itseäni suklaalla ja hyvien ohjelmien katsomisella :) teellä tai kuumalla tyrnimarjajuomalla hunajan kera sekä juomalla tarpeeksi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti