tiistai 12. marraskuuta 2013

Hoitopöytä

  Olen alusta alkaen ollut sitä mieltä, että meille tulee hoitopöytä. Mieluiten hyllyillä tai laatikoilla, siisti ja valkoinen. Ei mitään kankaista ja metallista kokoontaitettavaa rumaa häkkyrää. Paljon on tullut katseltua vaihtoehtoja, mutta ei kumminkaan aivan ajatuksella sillä hoitopöydällä nyt ei ole ollut vielä mikään kiire. Netistä on löytynyt kivoja vaihtoehtoja kuten Ikean gulliver (jota näköjään ei myydä ainakaan verkkokaupassa enää)


tai sitten Stokke care, mutta sen hinta on niin kova, ettei kauppoja tule.


Myös facebookin ipana ja muksukirppistä on tullut selailtua aina välillä tai no aika usein itse asiassa. Viikonloppuna tärppäsi kun ipana kirpulla myytiin hyvän ja toimivan näköistä hoitopöytää vain 20€. Otin yhteyttä myyjään ja saimmekin sovittua, että hän tuo sen ihan meille kotiin asti, sillä minulla ei olisi ollut mahdollisuutta noutaa sitä häneltä kovinkaan kaukaa. Hoitopöytä kotiutuikin meille tänään aamulla.

Kyseessä on Z-Line:n Heidi hoitopöytä, hintaa uutena sillä olisi 99€, mutta saimme tosiaan käytettynä 20€. Pöytä on hyvässä ja siistissä kunnossa, joten hyvä ostos.


Oikein mukavan ja yksinkertaisen näköinen. Tulee varmasti toimimaan meillä. Nyt vain täytyy hankkia hoitoalusta sekä jonkinlaisia koreja tuonne hyllyille.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti