maanantai 16. joulukuuta 2013

Kontrolli 28+0

  Meidän aamu alkoi tänään käynnillä äitiyspoliklinikalla kontrolli ultrassa. Rakenneultrassa nimittäin selvisi, että minulla on istukka on edessä ja kaiken lisäksi vielä niin matalalla, että se on kohdunsuulla. Toiseksi napanuorassa kulkee vain kaksi verisuonta normaalin kolmen sijaan. Tämä kerta oli siis sitä varten, että lääkäri tarkisti istukan nousseen ylöspäin ja pirpanan kasvavan normaalisti ja verisuonten toimivan kunnolla. Istukka olikin noussut 2,5-3cm kohdunsuulta ylöspäin joten se ei ole enää esteenä alatiesynnytykselle. Kaksi senttiä on rajana tälle. Pirpana on myöskin kasvanut normaalisti ja painoarvio olikin 1000-1100g ja veri kulki suonissa myös normaalisti. Siellä se makoili raivotarjonnassa ja jalat ja kädet oikean kyljen puolella. Siellä ne potkut on yleensä tuntuneetkin. (Säikähdän muuten usein kun pirpana alkaa liikkua tai potkia, en osaa sanoa miksi.) Sain vielä yhden ajan viikolle 36, mutta tämän käynnin tarkoituksesta minulla ei oikeastaan ole tietoa.

  Tällaista tällä kertaa. Seuraava käynti neuvolassa onkin vasta ensi vuoden puolella.

2 kommenttia:

  1. Kiva kuulla että kaikki huolenaiheet olivat kääntyneet parempaan :) Loppusuora alkaa häämöttää!

    Liityn odottelemaan synnytystä ja uuteen pieneen ihmisenalkuun tutustumista! :)

    VastaaPoista