lauantai 15. maaliskuuta 2014

Vaasa city storm

  Eilen oli melkoisen vilkas päivä, jonka vietin lähes kaksistaan pikku neidin kanssa. N lähti puolen päivän aikoihin Seinäjoelle töidensä puolesta koulutukseen. Samalla kun heitin hänet Nesteelle, josta he lähtivät kimppa kyydillä matkaan, menimme neidin kanssa keskustaan katsastamaan taas järjestettävän Vaasa City Stormin.

  Ihmisiä oli mielestäni ihmeen paljon liikenteessä ottaen huomioon, että oli perjantai puolipäivä vasta. Kiertelin liikkeitä ihan rauhassa ilman minkäänlaista kiirettä mihinkään. Rewell Centerissä oli Bestseller myymälöiden Pop Up Shop jossa oli myynnissä vaatteita niin naisille, miehille kuin lapsillekin. Itselleni en tehnyt löytöjä. Pirpanalle sen sijaan löysin muutaman bodyn, sillä shopissa oli myynnissä Name It:in vaatteita lapsille. Shopista kotiutin neljä bodya, kaksi koossa 50 ja kaksi 56 ja hintaa näillä oli vain 4€/kpl.

  KappAhlissa olisi ollut aivan ihana mekko myynnissä ja olisin halunnut sellaisen neidille hankkia ristiäisiin, mutta sopivia kokoja ei ollut jäljellä. Pitää varmaan käydä toisessa saman merkin liikkeessä ensi viikolla katsomassa josko siellä olisi kokoja. Lindexistä löysin pirpanalle hatun ja housut. Itselleni en ostanut kuin uuden shampoon ja hoitoaineen vanhojen tilalle. Päätin ostaa kokeiluun kehuja saaneen Aussie merkkin tuotteet. N sai kaupungilta uuden dödön ja partavaahdon.


  On se muuten kiva nyt kun voi ostaa selvästi tytön vaatteita. Raskausaikana olisin jo halunnut ostella kaikkea jommalle kummalle sukupuolelle sopivaa, mutta kun emme halunneet selvittää sukupuolta etukäteen, en halunnut käyttää rahaa mahdollisesti turhaan. Muutenkin olin jotenkin ajatellut kun lapsi syntyy etten ostaisi mitenkään paljoa (tässä tapauksessa) tyttö värejä, mutta onhan se myönnettävä, että niitä vaaleanpunaisia ja pinkkejä vaatteita on kiva ostaa ja vielä kivempi on pukea neiti niihin.

  Ohhoh karkasipas raiteilta. Kaupungilla vietin noin kolme tuntia ja neiti nukkui koko sen ajan. Loppu vaiheessa hän alkoi hieman jo heräillä ja itkeskellä nälkää, mutta kun hän ei suostunut syömään edellisenä yönä pumpattua maitoa pullosta, hurautin kotiin jossa neiti sai ruokansa suoraan rinnasta. Sen verran neiti jaksoi odottaakin.

Meidän rapussa oleilee silloin tällöin tällainen kissa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti