torstai 24. huhtikuuta 2014

Äitiyden eri olotiloja pt. 1

 Tänään olen tuntenut olevani huono äiti. Lapseni pulauttelee välillä enemmän ja vtarkistamaanlenkaan. Harmittaa kun ei aina tiedä mistä tämä johtuu. Tänäänkin tässä illalla tuntui, että neiti pulautti kaiken mitä oli syönytkin, takaisin ylös. En tiedä oliko hän niellyt niin kovasti ilmaa syödessään, että se työnsi maidon takaisin ylös vai miksi. On ikävä katsoa kun toisella ei ole hyvä olla, muttei voi pahemmin auttaakaan. Onneksi neiti kasvaa tarpeeksi, kun välillä minua huoletti jääkö hänelle yhtään mahan täytettä. Onneksvastaavaa kaapissakaanu ei ole vaikuttanut refluksilta.

  Todella pahalta minusta on tuntunut tänään myös neidille aiheutunut haava. Leikkasin hänen kynsiään illalla, sillä luonnollisesti ne olivat jo pitkät ja hän oli onnistunut raapaisemaan haavan itselleen silmän alle. Tottakai yritin tälläkin kertaa suoriutua leikkuusta mahdollisimman varovasti,  mutta harmikseni neiti heilui niin kovasti käsiensä kanssa, että viimeisenä vuorossa olleen peukalon kynnen mukana leikkasin vahingossa ihan pienen palan ihoakin mukana. Verta tuli ihan pikkuisen vain eikä laastaria volisi edes tarvinnut, mutta virittelin sormeen pikkuriikkisen laastarin joka tapauksessa.


  Viime viikolla neidillä oli kovasti ilmavaivoja ja kesti hetki ennen kuin edes tajusin mistä neidin pieni itkuisuus ja kiemurtelu johtui. Pitkästä aikaa muutamaan vuoteen minua on oikein tehnyt mieli mämmiä ja sitä tuli syötyä useampi purkillinen viime viikolla, kunnes huomasin sen aiheuttavan minulle ilmavaivoja ja kohta hoksasin sen aiheuttaneen saman vaivan neidille. Koitin helpottaa pikkuisen oloa tekemällä "pierujumppaa" ja tottakai siihen loppui mämmin syöminen. Meillä ei kotona nimittäin ollut mitään cuplatonia tai vastaavaa kaapissakaan. Ei tunnu yhtään kivalta kun tajuaa aiheuttaneen toiselle pahan olon omilla syömisillään.

P.s. olin kirjoittanut ja julkaissut tämän jo kerran, mutta  mennessäni myöhemmin tarkistamaan julkaisua, löysin tämän luonnoksena ja vain ensimmäinen lause jäljellä. Samoin on käynyt aiemmin yhden postauksen kanssa. Mitäköhän blogger sekoilee taas.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti