torstai 1. toukokuuta 2014

Vappu 2014

  Ollaan jo tämän päivän loppu puolella ja kohta on vappu ja kuun ensimmäinen päivä ohitse. Huhtikuu meni aivan  älyttömän nopeasti, ettei perässäkään meinannut pysyä. Huhtikuussa tapahtui vähän kaiken näköistä ja neitikin on taas vanhempi ja seurallisempi kuin kuukausi sitten. Toukokuu tuo tullessaan juoksutapahtumaan osallistumista, sekä yhden blogi yhteistyön. Pian vietän ensimmäistä äitienpäivää itsekin äitinä ja loppu kuusta täytän taas vuosia. Näitä ja monia muita juttuja odotan innolla.

  Tänään kävimme perinteisellä vapputorilla jossa itse en ole useampaan vuoteen päässyt käymään kunnolla. Ennen lähtöä seurasimme myös torin ohitse menevää jenkkiauto kulkuetta. Korkkasin myös tämän kesän jätskipallo kauden :) Aika raskas päivä oli ja otinkin parin tunnin päikkärit Victorian kanssa (joka tosin jäi nukkumaan vielä) aiemmin. Huomenna ohjelmassa on äitienpäivä valokuvaus keskustassa ja lauantaina ei keritä kotona pahemmin ollakaan. Mutta niistä lisää myöhemmin, tässä vielä joitakin kuvia torilta.

 Koristelin raukan hetkeksi serpentiinillä. Tämän näköisenä oltiin liikenteessä: neidillä vain olisi saanut olla villasukat tai tossut vielä haalarin päällä. Itselläni päässä YO-laketti ja nuttura.

Tämä seppele oli kyllä niin oudossa paikkaa, että joku varmaan kuskannut siihen.


Tästä eteenpäin on kuvia auto kulkueesta, jos ei ne innosta niin voi lopettaa selaamisen tähän.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti