maanantai 28. heinäkuuta 2014

Picnicillä ja uimassa

  Vaasassa järjestettiin lauantaina jo kolmatta kertaa ilmaistapahtuma Hippiknik jonne otin ensimmäistä kertaa osaa itsekin. Kyseessä siis pääsymaksuton koko perheen tapahtuma jossa pääsee kuulemaan musiikkia picnicin tai vaikka rannalla olon lomassa.


Koska viimeisin viikko on ollut lähes tukalan kuuma, on rannalle ollut kiva mennä vähän vilvoittelemaan veteen. Lauantaina ajatuksena oli suunnata aivan eri rannalle, mutta kun anoppi mainitsi hippiknikin olevan kyseisenä päivänä, suuntasimme anoppi, minä ja pikkuinen paikalle.


Porukkaa oli aika paljon kuuntelemassa musiikkia ja istumassa iltaa niin lavojen läheisyydessä kuin uimarannan puolellakin. Me asetuimme hiekalle ja hyvin pian minä suuntasinkin jo veteen. Meri vesi oli älyttömän lämmintä ja hämmästyinkin asiasta sillä siellä missä yleensä käymme, taitaa olla jopa hieman viileämpi vesi. Anoppikin sai heitettyä talviturkkinsa ainakin melkein kokonaan pois ja Victoria pääsi myös "uimaan". Tunti pari olimme rannalla kunnes neiti alkoi olla kärttyisä ja suuntasimme kotia kohti.

Neiti mansikkahattu

8 kommenttia:

  1. oih olisin niiin onnellinen jos pääsisin uimaan mutta eih :D Ihana Victoria <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi onko tulppa mennyt kun et pääse? On kyllä ihana vilvotella vedessä näillä keleillä.

      Poista
  2. suloisen näköinen tämä neiti mansikkahattu! :)

    VastaaPoista
  3. Vastaukset
    1. Kiitos. Ihan kiva tapahtuma oli, vähän vaihtelua Vaasan menoihin

      Poista
  4. Ihana neiti :) en ookkaan tälläsestä tapahtumasta ennen kuullut :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Aika jännä. Ite olin kyllä kuullu, mutta ei ollut aiemmin niin kiinnostanut että olisin lähtenyt.

      Poista