tiistai 12. elokuuta 2014

Harrastuskausi käynnistyy

  Jotkut lukijoista saattavat muistaa viime syksyltä ja keväältä kun kerroin käyväni Vaasa-opiston järjestämällä keskeneräisten käsitöiden kurssilla. No tuttuun tapaan kun syksyn/tulevan vuoden kurssit julkaistiin, kävin läpi kaikki minua kiinnostavat kategoriat.

Tälläkin kertaa tarjolla on kivoja juttuja, mutta ihan kaikkeen ei sentään aika eikä raha riitä. Koska minulla on aina jotain käsitöitä/askarteluja kesken, ilmoittauduin samaiselle keskeneräisten käsitöiden kurssille. Viime vuodesta poiketen, tänä vuonna kurssi pidetään joka viikko.

Löysin valikoimasta myös toisen kurssin jolle minun oli aivan pakko ilmoittautua. Kyseessä Blogi-valokuvaus niminen kurssi. Se järjestetään kahtena peräkkäisenä päivä yhteensä noin 9 tunnin ajan.

Blogikuvaukseen keskittyvä kurssi, jossa käydään läpi tuotekuvausta, asetelmia ja vaatteiden sekä henkilöiden valokuvausta. Miten amatöörivalokuvaaja saa valokuvistaan mahdollisimman paljon irti. Millaisiin välineisiin kannattaa satsata ja miten älypuhelinta voi hyödyntää mahdollisimman tehokkaasti. Kurssilla kuvataan yhdessä ja itsenäisesti, käydään läpi kuvakulmia ja valaistusta ja opetellaan muutamia kotistudio-niksejä.

Kurssin pitää itsekin blogia pitävä suunnittelija, stailisti Kirsikka Simberg. Hänen blogi on nimeltään Musla. Odotan kurssia innolla jos sieltä vaikka tarttuisi jotain käyttöönkin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti